Scania kertoo tuovansa dieseltekniikan aivan uudelle tasolle esittelemällä tulevaisuuteen tähtäävän valikoiman biopolttoaineita käyttäviä 13-litraisia moottoreita. Scanialta kerrotaan, että peräti kahden miljardin euron investoinnit ovat tuottaneet uusista moottoreista, vaihteistoista ja taka-akseleista koostuvan voimansiirtolinjan, jonka ilmoitetaan tuovan jopa 8 %:n polttoainesäästöt. 

Scanian uusi moottorivalikoima muodostaa valmistajan mukaan täysin uuden moottorialustan, jonka suunnitteluun Scanian T&K-osasto käytti viisi vuotta, ja tähän uuteen moottorialustaan on panostettu 2 miljardia euroa. Scanialta kerrotaan, että uuden moottorimalliston myötä Scanian polttomoottorikäyttöisiä ajoneuvojen asiakaskunnalle tarjotaan entistä parempaa polttoainetehokkuutta, biopolttoaineen hyödyntämismahdollisuuksia, kokonaiskäyttötaloutta ja hiilidioksidipäästöjen vähennyksiä. Uusi moottorimallisto on suunniteltu sopimaan lukuisiin kuljetustehtäviin ja myötävaikuttamaan merkittävästi ponnistuksiin kohti fossiilitonta kuljetusalaa, Scanialta todetaan.

”Uudet moottorit tuovat markkinoille jotain ainutlaatuista”, sanoo Scanian kuorma-autotoimintojen johtaja Stefan Dorski”Ne osoittavat miten me Scanialla toteutamme tavoitteemme, sekä arvostetun asiakaskeskeisyytemme ja kestävyyden että tiedeperustaisten tavoitteidemme osalta. Uuden voimansiirtolinjan tarjoama kahdeksan prosentin polttoaineensäästö muuttaa toimialamme pelitilanteen.”

Uusien moottoreiden terminen hyötysuhde on n. 50 prosenttia. Scanian mukaan nyt ollaan tasolla, johon polttomoottorilla ei ennen ole päästy. Tämän takana on luonnollisesti suunnitteluosaston monivuotisia ponnistuksia, jotka konkretisoituvat esimerkiksi kahtena yläpuolisena nokka-akselina ja AdBluen annosteluna Scania Twin SCR -tekniikalla. Yhtä matkaa kehitetyt voimansiirtolinjan toimintaa valvovat moottorinohjausjärjestelmät myötävaikuttavat käyttötalouteen Scanian mukaan kaikissa olosuhteissa.

Taustalla vaikuttaa tietenkin paitsi kustannussäästö polttoaineiden kallistuessa, myös tähän liittyvät ympäristöpaineet. ”Jos haluamme, että kuljetusala saavuttaa Pariisin sopimuksen mukaiset tavoitteet, muutoksen on tapahduttava nyt”, Dorski sanoo. ”Siksi Scania tuo markkinoille energiatehokkaita ajoneuvoja ja rohkaisee siirtymään uusiutuvien biopolttoaineiden laajempaan käyttöön. Liiketoiminnan tavoitteiden toteuttaminen on myös paras tapa varmistaa, että pystymme investoimaan muutokseen, kuten yhtiömme ja koko alan sähköistykseen.”

Aluksi uudessa moottorivalikoimassa on tarjolla neljä Euro 6 -moottoria, teholtaan 420, 460, 500 ja 560 hv. Näin ollen ottia on laajasti erilaisiin kuljetustehtäviin. Scanian omissa testeissä ajoneuvoilla, joissa ne yhdistettiin uusiin Scania Opticruise -vaihteistoihin (G25 ja G33, joka esiteltiin vuonna 2020) ja uusiin Scania-taka-akseleihin, saavutettiin kahdeksan prosentin polttoaineensäästö esimerkiksi tavaraliikenteessä ja kylmäkuljetuksissa. Kaikki moottorit voivat käyttää HVO:ta, ja kaksi voi tilata 100% uusiutuvaa biodieseliä käyttävinä.

DC13 176DC13 175DC13 174DC13 173
TyyppiSuoraSuoraSuoraSuora
Iskutilavuus litraa12,7412,7412,7412,74
Sytytysjärjestys1-5-3-6-2-41-5-3-6-2-41-5-3-6-2-41-5-3-6-2-4
Sylinterit6666
Venttiiliä/sylinteri4444
Sylinterin halk. x iskunpit. mm130 x 160130 x 160130 x 160130 x 160
NokkatyyppiDOHCDOHCDOHCDOHC
Puristussuhde23:123:123:123:1
Polttonesteen ruiskutusScania XPIScania XPIScania XPIScania XPI
Päästöjen hallintaScania Twin SCRScania Twin SCRScania Twin SCRScania Twin SCR
Pakokaasujarru200 kW @ 2400 r/min200 kW @ 2400 r/min200 kW @ 2400 r/min200 kW @ 2400 r/min
Puristuksen vapautusjarru (valinnainen)343 kW @ 2400 r/min343 kW @ 2400 r/min354 kW @ 2400 r/min354 kW @ 2400 r/min
Öljymäärä litraa45454545
Suurin teho 1800 r/min420 hv / 309 kW460 hv / 338 kW500 hv / 368 kW560 hv / 412 kW
Suurin vääntömomentti Nm2300 @ 900-1280 r/min2500 @ 900-1290 r/min2650 @ 900-1320 r/min2800 @ 900-1400 r/min

”Scania-asiakas, joka käyttää uudella 500 hevosvoiman moottorilla varustettua kuorma-autoa huomaa polttoainekulujen putoavan dramaattisesti, jopa alan säästäväisimpään edellisen sukupolveemme verrattuna”, Dorski sanoo. ”Uudet moottorit ovat erinomaisia monin tavoin, mutta itse näen tässä ja nyt saavutettavan CO2-päästöjen vähennyksen tärkeimpänä. Uudet moottorimme myötävaikuttavat välittömästi hiilipäästöjen vähenemiseen ja taisteluun ilmastohaastetta vastaan.”

Eikä Scania tyydy pelkästään esittelemään uutta voimansiirtolinjaa, vaan tuo myös lisää monipuolisuutta alustarakenteeseensa. Scanian mukaan näille ominaisuuksille on yhteistä niiden kyky lisätä niiden kuorma-autojen määrää, jotka voidaan aidosti räätälöidä juuri niiden todellista ajotehtävää varten.

Modular Architecture Chassis (MACH)

MACH, Scanian uusi moduulirakenteinen alusta (Modular Architecture Chassis), on nykyistä huomattavan paljon joustavampi asiakkaiden toivomusten suhteen. Päällimmäisenä piirteenä on uusi runkoon porattavia reikäyhdistelmiä koskeva säännöstö, johon sisältyy rungon sisä- ja ulkopuolelle asennettaville osille tarkoitettuja vakioreikiä. Tuloksena on modulaarisempi ja ennustettavampi alustarakenne, mikä lisää mahdollisten alustamuunnosten määrän eksponentiaalisesti.

”Sen sijaan, että jumittuisimme eri komponenttien keskinäisiin riippuvuuksiin, voimme nyt tarjota enemmän alustavaihtoehtoja”, sanoo Ola Brantefors, Head of Layout and Chassis Installation, Scania R&D. ”Tästä eteenpäin on mahdollista täyttää alusta aloittaen esim. taka-akselin edestä, sijoittamalla sinne esim. polttoainesäiliö. Tämä voi merkitä, että kantavuus kasvaa paremman painonjakauman ansiosta ja että samalla jää tilaa esimerkiksi tukijalkoja varten ja säilytystilaa lähelle ohjaamoa.”

Esiteltävänä on myös täysin uusi valikoima dieselpolttoaineelle tarkoitettuja säiliöitä, tilavuudeltaan 165–700 litraa. Pääasiallisia kokoja on kolme (S, M ja L), joista valmistetaan pituudeltaan erilaisia versioita. Yhteistä niille on uusiksi suunniteltu D-muoto, joka lisää merkittävästi niiden kestävyyttä. Säiliöt kiinnitetään alustaan C-muotoisilla kannakkeilla.

Polttoaineen matalapainepumppu, polttoaineen pääsuodatin ja vedenerottelusuodatin on siirretty pois moottorista erilliseksi polttoaineenoptimointiyksiköksi. Yksikkö on asennettu pääpolttoainesäiliön kylkeen. Tällä tavoin Scania kertoo keksineensä viimein ratkaisun klassiseen ongelmaan: miten hyödyntää kaikki säiliössä oleva polttoaine.

”Dieselmoottorin polttoaineen ruiskutusjärjestelmiin ei saa tulla ilmaa, ja riski tähän on ollut olemassa, kun polttoainesäiliö on pitkä ja ajetaan jyrkkää mäkeä ylös tai alas ja polttoaine valuu säiliön toiseen päähän joksikin aikaa”, Brantefors selvittää. ”Polttoaineenoptimointiyksikkömme toimii varasäiliönä, joka sisältää niin paljon polttoainetta, että uuden moottorin korkeapainejärjestelmä ei haukkaa ilmaa. Tämä tarkoittaa, että olemme onnistuneet lisäämään käyttökelpoisen polttoainemäärän säiliöissämme, koska meidän ei enää tarvitse pitää polttoainetta reservissä ilman pääsyn välttämiseksi.”

Scania on myös kehittänyt uuden älykkään ratkaisun, joka varmistaa polttoaineen jakauman kahdella säiliöllä varustetuissa autoissa. Säiliöissä on T-liitos, jossa on erillinen ja jatkuva, mutta hyvin vähäinen syöttö polttoaineenoptimointiyksikköön. Tämä luo venturi-ilmiön, joka puolestaan varmistaa, että ilmakupla ei pääse katkaisemaan polttoaineen syöttöä pääsäiliöön.

Muista uuden alustarakenteen myötä tulevista parannuksista mainittakoon kaksi runkoon asennettavaa entistä suurempaa uutta AdBlue-säiliötä. Scania esittele myös hydraulisille lisälaitteille (esim. nostimille) tarkoitettuja ”wet kit” -säiliöitä, jotka polttoainesäiliöiden tapaan ovat D:n muotoisia. Myös ilmasäiliöille on tullut uusia vaihtoehtoja, joiden kiinnikkeet ja putkitus hyödyntävät joustavan alustarakenteen uusia reikäkuvioita, jotka tuovat uusia mahdollisia asennuspaikkoja.

”MACH lisää joustavuutta merkittävästi ja monin tavoin”, Brantefors sanoo. ”Vararenkaat ja esimerkiksi säilytyskotelot voidaan nyt asentaa joustavasti ja uusiin paikkoihin. Tätä arvostavat varmasti sekä asiakkaat että päällirakentajat.”

Jälkikäsittelyjärjestelmä – kaikkien nykykuorma-autojen pakollinen, mutta kohtalaisen suuri varuste – voidaan nyt asentaa kolmeen eri vakiopaikkaan, ja myös pakoputken sijainti ja suunta on valittavissa. Kaikki pakoputket ovat entistä suurempia, mikä vähentää pakokaasujen nopeutta ja potentiaalista pölyongelmaa. Jos kolme vakiopaikkaa ei riitä, jälkikäsittelyjärjestelmä voidaan asentaa vapaasti runkoon, sillä Scania tukee myös päällirakentajia poikkeavia asennuksia koskevin ohjein.

”Uskomme, että asiakkaamme hyötyvät toiminnassaan monin tavoin näistä muutoksista”, Brantefors sanoo. ”Jatkamme valitsemallamme tiellä, jossa kullekin asiakkaalle räätälöity ratkaisu on tunnusomaista Scanian tarjonnalle, oli kyseessä sitten kantavuuden optimointi tai kyydissä olevan polttoaineen täysimääräinen hyödyntäminen. Poistamalla entisiä rajoituksia helpotamme myös korirakenteille ja varusteille asennuspaikkoja etsivien kuorma-autojen päällirakentajien toimintaa.”

Eikä siinäkään vielä kaikki. Scania esittelee myös muutamia premium-luokan autoihinsa suunniteltuja ominaisuuksia ja valinnaisvarusteita. Muutoksista suurin on uusi Scania Mirror View Camera (SMVC) -järjestelmä, jonka kerrotaan tuovan digitaalisen taustapeilijärjestelmän ja ihmisen välisen käyttöliittymän aivan uudelle tasolle. Kuljettajan mukavuutta entisestään lisäämässä on päivitetty verhoilu- ja väriohjelma sekä neljä eri vuodevaihtoehtoa.

”Kehittäessämme Scania Mirror View Camera (SMVC) -järjestelmää halusimme tuoda tarjontaamme jotain aivan uutta”, sanoo Peter Hellberg, Scanian ajoneuvovarusteiden tuotepäällikkö. ”Oven viereen, juuri sivuikkunan alle sijoitetun kamerayksikön ansiosta kuljettaja kokee sen, minkä hän näkee näytöstä luontevana; jos kamerat olisivat muualla, vaikutelma ei olisi niin hyvä.”

Scanialta kerrotaan, että SMVC:llä varustetussa kuorma-autossa on luonnollisesti paljon parempi näkyvyys A-pilareiden tienoilla, mikä on selkeä etu vilkkaassa kaupunkiliikenteessä ja ahtaissa paikoissa. 12,3 tuuman suurresoluutionäyttöjen katsominen on helppoa – ne on sijoitettu A-pilareihin, joten kuljettaja näkee koko tilanteen parilla vilkaisulla.

”Taustapeilijärjestelmämme ainutlaatuisen rakenteen ansiosta kuljettaja näkee aina ajoneuvon takapään näytössä”, Hellberg sanoo. ”Kamerajärjestelmän sovittaminen luontevasti erilaisiin ajoneuvoyhdistelmiin on myös helppoa. Ja kun autossa ei ole tavanomaisia taustapeilejä, näkökenttä A-pilareiden tienoilla suurenee selvästi.”

Hämärässä ja yöllä SMVC parantaa näkyvyyttä kuljettajan yönäköä häiritsemättä. Järjestelmä pystyy jopa vaimentamaan takana ajavien ajoneuvojen valojen ja muiden valojen häikäisyvaikutusta, Scanialta tiedotetaan.

Kameroiden auton väreihin maalattavien suojusten muoto on kehitetty tuulitunnelikokein, jotta ne aiheuttavat mahdollisimman vähän ilmanvastusta. Suojukset ovat taittuvia, ja niissä on tehokas roiskesuojaus, joka estää sadepisaroiden pääsyn linssille, ja sähkölämmitys poistaa linssistä huurun, lumen ja jään.

”Koska hyödynnämme perinteisen taustapeilin alempaa kiinnityskohtaa, SMVC voidaan asentaa jälkikäteen useimpiin uuden sukupolven Scania-kuorma-autoihin”, Hellberg sanoo. ”Ratkaisu tuo asiakkaalle arvon lisäyksen, se lisää turvallisuutta ja ylellisyyden tuntua riippumatta siitä, tilataanko se uuteen autoon vai jälkiasennuksena nykyiseen kalustoon.”

Scania esittelee nyt myös joukon ohjaamon sisätiloihin kohdistuvia päivityksiä ja parannuksia. Uusia varuste-, verhoilu ja värivaihtoehtoja on lisätty ja joitakin nykyisiä on poistettu.

Scania esittelee myös uusia tekstiilivaihtoehtoja vuoteisiinsa. Premium-patjojen päällinen on musta, kun taas kahden muun patjan päällinen on kuvioitu. Matkustajapuolen taittopöytä on saanut uuden, modernin muotoilun.

”Tarjoamme edelleen jopa neljä erilaista Scania-patjaa: Bonnell, vaahtomuovi, erillisjousitettu sekä levennetyn vuoteen patja”, Scania Trucksin tuoteanalyytikko Louise Törnsten sanoo. ”Yhteistä niille kaikille on se että ne antavat asiakkaille valinnanvaraa ja mukavan nukkumapaikan.”