Viime vuoden puolella alkanut ruotsalaisen metsäyhtiö SCA:n, Scanian sekä tutkimuslaitos Skogsforskin yhteishanke puutavaran siirtoauton sähköistämisestä on edennyt nyt käyttöönottovaiheeseen. Jopa 80-tonninen yhdistelmä kuljettaa puuta terminaalista paperitehtaalle.
SCA, Scania ja Skogsforsk ovat kehittäneet akkukäyttöisen puutavarayhdistelmän, jonka suurin kokonaismassa on 80 tonnia liikuttaessa suljetulla alueella, ja ruotsalaisen lainsäädännön mukaan maantiekäytössä 64 tonnia. Kyseinen yhdistelmä ei toimi metsäpäässä, eikä siinä ole omaa kuormaajaa. Yhdistelmä liikkuu siirtoajossa SCA:n Gimonäsin puutavaraterminaalin ja Obbolan paperitehtaan välillä Uumajan seudulla, eli toistaiseksi ei vielä olla aivan siinä pisteessä, mitä puutavara-autolla yleensä käsitetään.
Oli miten oli, osapuolet ovat varsin innostuneita saavutuksestaan, onhan suurten massojen liikuttelu sähkökäyttöisellä kuorma-autolla yhä yksi suuria haasteita, ja nyt ollaan jälleen yhden virstanpylvään verran edempänä kehitystä. Scanian sähköajoneuvoliiketoiminnan johtaja Fredrik Allard ei himmaile kehujaan. ”Sähköinen puuauto on jotain todella hienoa. On puhuttu pitkään, että puun kuljettaminen sähköllä ei olisi ehkä koskaan mahdollista. Tämä on kuitenkin osoitus siitä, miten paljon viime aikojen kehitys tekniikan ja akkujen suhteen on mennyt eteenpäin”, Allard riemuitsee.
SCA:n osalta uusi yhdistelmä tukee erityisesti fossiilivapaan tuotannon kehitystä, sillä Obbolan tehdas on jo lähes täysin päässyt tähän tavoitteeseen. Tuotanto pyörii jo 96% fossiilivapaasti. Nyt alkaneissa käyttökokeissa Scania ajatetaan kesän ajan ja samalla tehdään Skogsforskin toimesta testejä ja vertailuja energiankulutuksen, tuottavuuden ja kokonaiskustannusten suhteen normaalin dieselkäyttöiseen kalustoon nähden. Kesän jälkeen testit vedetään nippuun ja auto päästetään normaaliin arkityöhön. Ennakkolaskelmien mukaan hiilipäästöjen pitäisi vähetä vuositasolla tämän yhden auton ansiosta 55 tonnia.
Kesäkaudella auto tekee kuusi 30 kilometrin lenkkiä terminaalin ja tehtaan välillä 64 tonnin kokonaispainolla. Työpäivä alkaa 7.00 ja päättyy 17.00. Yksi meno-paluu kestää lastauksen ja purun kanssa noin 75 minuuttia. Autoa ladataan Obbolan tehtaalla ABB:n 175 kilowatin laturilla.