Kuljetusalan suurtapahtuma Power Truck Show on juhlavuoden humussa, 9.-10. elokuuta, kun tapahtuma järjestetään jo kahdettakymmenettä kertaa. Perinteinen tapahtuman aloitus, rekkaconvoy, tuo tien päälle jälleen kotimaista ja ulkomaista näyttelykalustoa torstaina 8. elokuuta.

Power Truck Show’n rekkaconvoyn saattueessa ajaa noin 40 näyttelyyn matkalla olevaa ajoneuvoa. Rekkaconvoyn eteneminen kerää edellisvuosien tapaan suuren määrän innostunutta yleisöä täyttäen pysäköintialueet ja tienpientareet. Tämä maanteiden liikkuva taidenäyttely on nähtävissä vain kerran vuodessa Power Truck Show’n aikaan. 

Kotimaisten näyttelyautojen lisäksi Härmään saapuu näyttelyautoja 14 eri maasta. Ulkomaisia vieraita saapuu muun muassa Ranskasta, Italiasta, Hollannista, Belgiasta, Norjasta, Puolasta, Ruotsista, Saksasta, Sveitsistä ja Liettuasta. Rekkaconvoyhin mukana saapuvat kuljettajat jaksavatkin ihmetellä suomalaisyleisön innokkuutta ottaa Power Truck Show’hun saapuvia autoja niin innokkaasti vastaan. Rekkaconvoyssa ajavat muun muassa Ranskasta saapuva Transports Claretonin ”Peaky Blinders” -auto sekä Sveitsistä saapuva Markus Widmer. Widmerin auton maalaukset on tehty normaaleista menetelmistä poiketen spraymaalilla ja tussilla.  

Torstaipäivän aikana saattaa olla myös ruuhkia, kun yli 600 näyttelyautoa sekä muu kuljetusmessuille saapuva kalusto vyöryy Härmään ympäri Suomen ja Euroopan.

Lisätietoja convoysta ja aikatauluista:

Vuosaaren satamaan saapuu torstaiaamuna 8.8.2024 kello 10.00 autonäyttelyyn osallistuvaa kalustoa. Vuosaaren satamaan saapuneet autot lähtevät omatoimisesti ajamaan kohti Lempäälän Pirkanhovia.

Ruotsista saapuvat näyttelyautot saapuvat Naantalin satamaan torstaiaamuna 8.8.2024 noin kello 7.15 ja autot lähtevät ajamaan kohti Lempäälän Pirkanhovia. Ruotsin laivalla tulee autoja Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. 

Kahdesta suunnasta tulevat rekkasaattueet kohtaavat toisensa Lempäälän Pirkanhovissa noin kello 12.00. Pirkanhovissa pidetään pieni tauko, josta matka jatkuu noin kello 12.30 entistä isompana saattueena kohti Jalasjärveä. Rekkaconvoyn reaaliaikainen seuranta alkaa Lempäälän Pirkanhovista.

Rekkaconvoy kerätään vielä kerran kasaan Jalasjärvellä Jalastuulessa noin kello 15.00-15.30, jossa autoilijat pitävät noin puolen tunnin ruokatauon. Sen jälkeen convoy valtaa maantien kohti Härmää ja Power Truck Show’ta. 

Tiellä liikkujien kannattaa varautua siihen, että maanteillä on ajoittain ruuhkaa torstaista lauantaihin.

Hinausautot K. Sulinko pitää letkaa kasassa pilottiauton saattelemana Lempäälästä lähtien. 

Kiho ja Sulinko yhteistyössä pitävät reaaliaikaista seurantaa päällä. 

https://www.kiho.fi/rekkaconvoy/

Matkan varrella on varmasti mediaa ja yleisöä ihailemassa Power Truck Show’hun saapuvaa kalustoa. 

Aikataulut ovat liukuvia ja julkaisemme päivityksiä rekkaconvoyn etenemisestä Power Truck Show – Official Facebook-sivuilla. 

Lisätietoja antaa Juha Ristimaa 0400 567 068