Posti Rahtipalvelut kuljetti viime vuonna asiakkaidensa rahtia nesteytetyllä biokaasulla kulkevilla LBG-kuorma-autoilla (Liquefied Biogas) ja nesteytettyä maakaasua käyttävillä LNG-kuorma-autoilla (Liquefied Natural Gas) yhteensä noin 1,3 miljoonaa kilometriä. Luku vastaa 32,5-kertaista matkaa maapallon ympäri. 16 ajoneuvoa sisältävä kaasukäyttöinen kalusto saa lisäystä vielä kolmella uudella ajoneuvolla kesään mennessä. Posti on yhdessä Volvon ja Gasumin kanssa on kerännyt asiasta kokemusta ja kehittänyt toimintamalleja edelleen.
Millaisia kokemuksia saatu – mitä lisäkehitettävää?
Postin mukaan kaasuajoneuvojen käytettävyys on koettu hyväksi ja ne ovat toimineet sekä runkokuljetuksissa että nouto- ja jakelukuljetuksissa odotetusti. Autoja on helppo ajaa, ja tehoa riittää jopa 68 tonnia painavan yhdistelmän vetämiseen. Jatkokehitystoiveena autoihin on esitetty muun muassa pidemmän toimintasäteen mahdollistavat isommat kaasutankit.
Vaikka infrastruktuuri ei vielä ole valmis, on suunta kuitenkin oikea, Postilta kerrotaan. Uusia kaasutankkausasemia avataan päätieverkoston läheisyyteen lisää myös tänä vuonna. Kun asemaverkkoa on käytettävissä laajasti, edesauttaa se yleisestikin kaasukäyttöisten kuorma-autojen lisäämistä raskaaseen liikenteeseen Suomessa. Kehitettäviksi asioiksi on nostettu tankkauslaitteiden toimintavarmuus sekä tankkausverkoston laajentaminen yhä useammalle paikkakunnalle.
”Tavoitteenamme on energiatehokkaiden ja kestävien kuljetusratkaisujen löytäminen sekä niiden käyttöönottaminen. Kaasukaluston ensikäyttäjinä eteen on luonnollisesti tullut uusien teknologioiden mukanaan tuomia kehityshaasteita, mutta olemme kehitysmielessä käyneet tiiviissä ja avoimessa vuoropuhelussa asioita läpi kumppaneidemme kanssa ja toimintaa on kehitetty hyvässä yhteistyössä”, Rahtipalveluiden liiketoimintajohtaja Antti Wikström toteaa.
Tankkaamisen oikeisiin työvaiheisin ja sen turvallisuuteen on panostettu koulutuksella, joka on pakollinen kaikkien kaasuajoneuvoja kuljettaville.
Useita toimenpiteitä ympäristön eteen
Rahtipalveluiden raskaan liikenteen kaasukalustoinvestoinnit ovat osa Postin laajempaa Zero Carbon -ympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on päästä omista päästöistä kokonaan eroon vuoteen 2030 mennessä. Kaasukäyttöisen kaluston ja vaihtoehtoisten polttoaineiden lisäksi ympäristövaikutuksia vähennetään Rahtipalveluissa tavoitteellisella reittisuunnittelulla, ajotavan aktiivisella seurannalla ja palvelulupausten muutoksilla, Posti linjaa.