Poliisin maanantaina 20.7. alkaneen ja sunnuntaina 26.7. päättyneen raskaan liikenteen tehovalvontajakson aikana todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 231 sekä ajopiirturirikkomuksia 59 kappaletta.
Epäkuntoisuuksien takia matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan viidessä tapauksessa ja seuraamuksia näistä rikkeistä kirjattiin 71 kappaletta.
Puhelimen, tabletin tai tietokoneen käytöstä ajon aikana sekä muista esimerkiksi näkyvyyttä haittaavista ja tarkkaamattomuuteen vaikuttavista näkemäesteistä määrättiin seuraamus 53 kertaa.
Lisäksi seuraamuksia määrättiin muun muassa kuorman varmistamiseen 56 sekä kuljettajan ja ajoneuvon asiapaperirikkomuksiin liittyen 36 kertaa.
Kasvussa olivat ylinopeudet, turvalaiteseuraamukset sekä ajopiirturi- ja asiakirjarikkomukset
”Kaiken kaikkiaan vuoden 2020 aikana järjestettyjen tehovalvontajaksojen aikana muutokset ovat olleet hyvin vähäisiä”, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta kertoo.
Ajoneuvojen kuntoisuuksien osalta tilanne oli parantunut, seuraamuksia määrättiin aiempaa vähemmän ja matkakin keskeytyi aiempaa harvemman osalta.
Erityisteema vaikuttaisi purreen, sillä tarkkaamattomuuteen liittyvät rikkeet vähenivät reilun neljänneksen edellisen valvontajakson luvuista.
Kari Onninen kertoo, että kun valvonta suhteutetaan työaikaan, seuraamuksia ja huomautuksia jouduttiin määräämään melko lailla sama määrä kuin edellisellä valvontajaksolla helmikuussa.
Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1 668 raskasta ajoneuvoa, joista 321 oli ulkomaan rekisterissä olevia ajoneuvoja. Lisäksi tarkastettiin viisi linja-autoa.
Kuljettajille määrättiin kaiken kaikkiaan 486 eri seuraamusta sekä annettiin lisäksi 276 huomautusta.
Valvontaan käytettiin työaikaa yhteensä 2665 tuntia.
Valtakunnalliseen tehovalvontaan osallistuivat kaikki poliisilaitokset sekä Rajavartiolaitos. Valvontajakso oli samalla osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (ROADPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.