Raskaan kaluston korjaamo Jaresko Oy:ssä tehtiin kesän aikana yrityskauppoja, ja siikajokinen paja jatkaa tutuissa tiloissa ja hyvissä käsissä. Myös Jareskon perustaja, nyt toiminnan myynyt Jarmo Eskola aikoo olla vielä ainakin jonkin aikaa mukana menossa.

Jarmo Eskola perusti vuonna 2001 yhdessä Ilpo Juusolan kanssa raskaskonekorjaamon Siikajoen Karinkantaan, ja vuodesta 2009 Eskola on toiminut Jareskon yksinyrittäjänä. Monipuolisena kone- ja kuorma-autokorjaamona Jaresko on opittu tuntemaan paitsi lähiseudulla myös kauempanakin eli ympäri Suomen erityisesti osaavana Sisu-pajana – olihan Eskolalla jo yritystä perustaessaan yli vuosikymmenen kokemus Sisujen tekniikasta oman työhistoriansa myötä. Niinpä Sisuja on Jareskolla huollettu alusta saakka, ja talolla on myös merkin virallinen valtuutus asian pariin. Muitakin kuorma-automerkkejä toki huolletaan, eikä kohteena tarvitse olla myöskään kuorma-auto. Koneet, traktorit ja työlaitteet pajoitetaan siinä missä muukin raskas kalustokanta. Myös huomattavan laaja varaosavarasto auttaa pikaisenkin avun saamisessa, erityisesti Sisun suhteen.

Jarmo Eskolan mukaan yrittäjän tunnit alkoivat kuitenkin vähitellen tulla täyteen, ja ajatus yrityksen myymisestä kiteytyä. Ostajaa ei tarvinnut kuitenkaan lähteä haalimaan kovin kaukaa. Sopiva jatkaja kun löytyi peräti omasta hallista. Eskola oli ilmaissut selkeästi suunnitelmistaan työntekijöille, ja niinpä Jareskolla jo hyvän aikaa asentajina työskennelleet Matti Laakso ja Harri Tyyskä sekä sopimuskumppanina Jareskon kanssa aiemmin toiminut Jani Laakso päättivät lyöttäytyä yhteen yrityksen jatkajina. Jarmo Eskola onkin tyytyväinen, että elämäntyö päätyy osaaviin ja tuttuihin käsiin, vaikka muitakin ostajaehdokkaita ilmaantui. Toiminnan jatkuminen mahdollisimman tutuissa puitteissa otettaneen myös asiakaskunnassa hyvin vastaan, sillä toimivaa palvelua ei liiemmin tarvitse lähteä muuttamaan vaikka toki alan ja tekniikan kehitystä aiotaan jatkossakin seurata. Jarmo Eskola myös aikoo jatkaa Jareskolle työskentelyä, mutta nyt normaalimittaisin työpäivin. Kaupan osapuolille järjestely on myös tärkeä erityisesti yrityksen sujuvaa vaihdosta ajatellen.