Yksi maailman tunnetuimpia kuljetusliikkeitä oli brittiläinen Eddie Stobart. Konsernin perustaja Edward ”Eddie” Stobart nukkui pois 25.11.2024, ja yrityksen tunnusomainen värityskin on kadonnut tien päältä muutamien viime vuosien aikana yrityskauppojen myötä. On tullut aika kerätä yhteen pääkohtia tämän kuljetusalan jättiläisen historiasta.
Noin 2700 kuorma-autoa tien päällä. Yli 5000 työntekijää. 43 terminaalia. Oma rautatieyhtiö. Oma satama. Oma fanikerho, jossa oli parhaimmillaan 25 000 jäsentä ympäri maailman. Siinä on tekemistä monelle, vaikka heti aloittaisi. Edward ”Eddie” Stobart ei aikanaan jäänyt odottamaan täysi-ikäistymistä suunnatessaan yrittäjäksi vuonna 1946. Vuonna 1929 Englannin Cumbriassa syntynyt Eddie ryhtyi kuljettamaan maataloustarvikkeita hevosella ja kärryillä, samalla suorittaen pieniä urakointitöitä aina tarpeen ja tilauksen mukaan.
1950-luku sujui näissä merkeissä ja oman tilan töissä, kunnes tien kutsu vei voiton. Taloon hankittiin ensimmäinen kuorma-auto, käytetty neliakselinen brittiläinen Guy Invincible, joka maalattiin sittemmin ikoniseksi muodostuneella väriyhdistelmällä peribrittiläisestä värikartasta: Brunswickin vihreällä ja postinpunaisella, nimi keltaisin kirjaimin selkeästi erottuvana. Nämä värit tulisivat näkymään brittiläisellä tieverkolla tulevaisuudessa varsin vahvasti.
Nuorena firma väännettävä.
Edward Stobart kuljetti aluksi terästehtaan kuonaa lannoitteeksi, mutta kun miehen maine luotettavana kuljetusyrittäjänä karttui, tuli pöytään tarjous kemianyritys ICI:ltä kuljetusten lisäämisestä. Tämä tarkoitti kaluston lisäämistä, ja yritys kasvoi kohti 1970-lukua niin paljon, että kuljetusbisnes vaikutti varsin oikealta suunnalta. Vuonna 1970 perustettiin Eddie Stobart Ltd, jonka Edward perusti yhdessä poikansa Edward Stobart Juniorin kanssa. Vuonna 1954 syntynyt nuorempi Stobart ottikin yrityksen vetääkseen jo vuonna 1973 vain 19 vuoden ikäisenä nuorena toimitusjohtana ja vuonna 1976 yritys siirtyi täysin hänelle, vanhan – siis vielä reilusti alle viisikymppisen ”Steady-Eddien” siirtyessä varhaiselle eläkkeelle 30 vuoden yrittäjäuran jälkeen.
Tinkimättä tien päälle.
Nuoresta iästään huolimatta seuraavan Stobart-sukupolven edustaja Eddie Junior pisti yrityksen todella pyörimään. Kymmenessä vuodessa talon automäärä kasvoi vuoden 1976 kahdeksasta yksiköstä huomattavasti. Vuonna 1985 autoja oli 26. Vuonna 1990 jo 300. Siitä eteenpäin: pysyikö joku laskuissa?
Rakettimainen nousu jatkui seuraavina vuosikymmeninä, ja se oli kovan työn ja tinkimättömyyden tulosta. Enimmäkseen kapellikärryistä ja tutun värityksen omaavista vetoautoista muodostuneen kaluston piti olla moitteettoman puhdasta, hyvässä kunnossa ja nopeasti velattomia. Kuljettajien piti käyttäytyä kohteliaasti ja arvokkaasti sekä pukeutua siististi: valkoinen paita ja musta solmio olivat ehdottomat työkamppeet, ja jos näistä lipsuttiin, kiinni jäämisestä seurasi vähintään huomautus, joskus jopa kovempiakin sanktioita. Kuljetustilauksista ei myöskään lähtökohtaisesti kieltäydytty koskaan, jos niiden toteuttamiseen oli pienikin mahdollisuus. Kaikki työt pyrittiin tekemään ja ne pyrittiin tekemään vieläpä aina täydellisesti.
Tämä pikkutarkkuus kantoi hedelmää, ja pian kaikenkokoiset yritykset, mutta erityisesti ne suuret, oppivat tuntemaan Stobartin kuljetusliikkeen parhaana vaihtoehtona. Ei välttämättä halvimpana, mutta luotettavana ja asiakkaan imagollekin sopivana suorittajana.
Tilauksia satoi, rahaa satoi, kalusto ja työpaikat lisääntyivät. Eddie Stobartista tuli niin sanottu yleisnimi tien päällä. Jos tavallinen kansalainen ei aiemmin juurikaan kiinnittänyt huomiota kuorma-autoihin, nyt oli toisin.
Suosiosta huolimatta.
Eddie Stobartin kalustoa ryhdyttiin bongaamaan liikenteessä, sitä ryhdyttiin harrastamaan ja sen ympärille kasvoi faniyhteisö, joka muovautui omaksi kerhokseen. Parhaina vuosina 2000-luvulla rekisteröityneitä faneja oli jopa 25000. Autoja oli alettu nimeämään naisten nimillä, ensin kuuluisan brittimalli Twiggyn mukaan, sitten laulajien Tammy Wynetten ja Dolly Partonin etunimillä. Sittemmin autot saivat mitä moninaisempia (sananmukaisesti) nimiyhdistelmiä, ja näitä sekä yksikkönumeroita bongattiin laajalti.
Kilpailu ja maailman suhdanteet alkoivat kuitenkin iskeä kynsiään yhä tiukemmin liiketoimintaan. Britannia, kuten muukin maailma, seurasi nyt yhä tarkemmin vain tarkkoja talouslukuja ja viivan alle jäävää summaa. Sillä ei ollut enää niin suurta väliä, kulkiko tavara tarkasti ajallaan, hymyilikö kuljettaja ja oliko kalusto siistiä. Tärkeämpää oli se, kuka veisi halvimmalla, ja mieluiten vielä vähän sen alle.
Vuonna 2002 yhtiö koki ensimmäisen talouskriisinsä, liittyen vahvasti polttoaineiden hintojen nousuun maailmantilanteen vuoksi. Tilikausi 2001 oli ollut ensimmäistä kertaa tappiollinen yrityksen historiassa. Kuvaavaa on se, että Stobartin faniklubi tuotti tuolloin enemmän rahaa kuin kuljetustoiminta. Tarvittiin yritysjärjestelyitä.
Tähän asti konserni oli täysin perheomisteinen, Edward Stobart nuoremman omistaessa 55% ja hänen veljensä Williamin omistaessa 45%. Nyt yritys myytiin ulkopuolelle, ainakin osittain: ostajana toimineesta WA Developmentista 27% oli William Stobartin omistuksessa. Suunta saatiin kuitenkin näin kääntymään, ja seuraavina vuosina Eddie Stobart -konserniin ostettiin pienempiä logistiikkayrityksiä ympäri saarivaltakuntaa, toiminnan laajentuessa myös Irlantiin.
Talousongelmat ja laajentuminen eivät käyneet kuitenkaan kivuttomasti. Yrityksen aikanaan hurjaan kasvuun kammennut Edward Stobart nuorempi kuoli vuonna 2011 sydänkohtaukseen vain 56-vuotiaana. Toiminta jäi William Stobartin harteille.
Mies, joka näki kaiken.
Laajentuminen omissa nimissä jatkui aina vuoteen 2014, kunnes oli edessä jälleen jättimäinen yrityskauppa. Alamäki oli aistittavissa, ja rahaa tarvittiin, joten omistajaehdokkaaksi ilmoittautui DBay Advisors -niminen yritys. Toimintaa jatkettaisiin Eddie Stobartin nimellä, mutta 49% osakkeista tulisi uudelle ostajalle. Kauppa toteutui, toiminnan jatkuessa taas hetken. Vuoden 2018 kirjanpidossa ilmeni kuitenkin vaarantava virhe, suorastaan massiivinen laatuaan. Kirjanpitovirhe oli kätkenyt sen tosiseikan, että yrityksen tulos olikin vain kaksi miljoonaa puntaa, mutta velat peräti 200 miljoonaa puntaa. Tämä paljastui vain hetki ennen vuoden vilkkainta aikaa, joulusesonkia. Konkurssin partaalla olevalle Eddie Stobartille piti löytää jostain äkkiä raharuiske, muuten iso osa brittiläisestä joulusta oli uhattuna. Suuret kauppaketjut jäisivät vaille toimituksia. Toki isoimpana huolena oli tietenkin se, että maan suurin kuljetusliike oli hyvin lähellä kuolemaa, ja toiminta saatiin pidettyä käynnissä DBay:n otettua sijoituksellaan osake-enemmistön yrityksestä. Näin legendaarinen perheyritys oli lopullisesti siirtynyt toisten käsiin.
Vuonna 2021 Stobartin osti logistiikkajätti Culina Group, ja kaluston tunnusomaisen värityksen poistuminen tien päältä alkoi. Nimenä Stobart näkyy vielä osana Culinan kalustoa, kuten muutama muukin tämän tällä kertaa markkinoita hallitsevan suurkonsernin yritysosto. William Stobart toimii niin ikään Culina Groupin johdossa.
Harvoin aloitteleva kuljetusyrittäjä näkee toimintansa kasvavan siihen suuruuteen ja kuuluisuuteen kuin Edward ”Eddie” Stobart näki. Ostaessaan ensimmäisen autonsa vuonna 1960 ja maalatessaan sen omiin väreihinsä Eddie epäili, tuleeko tästä mitään. Tuli siitä: toiminta antoi paljon omaisuutta, mutta otti myös paljon, jopa oman pojan. Eddie nukkui pois kaiken tämän nähneenä 25.11.2024, 95 vuoden iässä.
