Valtatien 4 parantaminen Joutsassa Leivonmäen pohjoispuolella alkaa ensi keväänä. Tieosuudelle rakennetaan uudet ohituskaistat, minkä lisäksi kehitetään liittymäjärjestelyjä. Väyläviraston mukaan tavoitteena on parantaa turvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta vilkkaasti liikennöidyllä osuudella.
Uudet keskikaiteelliset ohituskaistat rakennetaan valtatielle Naukjärven kohdalle molempiin suuntiin. Ohituskaistaosuudelle rakennetaan myös tievalaistus. Lisäksi rakennetaan riista-aita valtatien molemmin puolin noin 5,5 kilometrin osuudelle. Tuntuva parannus turvallisuuteen on valtatien suorien yksityistieliittymien määrän vähentäminen ja niiden korvaaminen uusilla yksityistieyhteyksillä joko nykyisiin tai parannettaviin valtatieliittymiin.
Työt käynnistyvät alkuvuodesta puuston poistamisella ja varsinaiset tietyöt alkavat huhtikuussa. Kokonaisuudessaan hankkeen on määrä valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä lukuun ottamatta hankkeeseen kuuluvaa viimeistä päällystekerrosta, joka toteutetaan valtatielle kesäkaudella 2027.