Vuoden 2024 alussa ennakointiin raskaiden kuorma-autojen ensirekisteröinnille selkeää, jopa neljänneksen pudotusta. Valmistuneet rekisteröintitilastot kertoivat kuitenkin huomattavasti pienemmistä miinuslukemista. Raskaiden kuorma-autojen ”kaksintaistelun” vei kuluneena vuonna selvin lukemin Scania.
Kuorma-autojen ensirekisteröintitilastot vuoden 2024 osalta asettuivat ennusteiden mukaisesti laskeviksi. Rekisteröintimäärät siis putosivat, mutta sittenkin pelättyä vähemmän. Autoalan Tiedotuskeskuksen kokoamien, Traficomin ja Tilastokeskuksen tietoihin perustuvien lukujen mukaan viime vuonna kilvitettiin 3 444 kuorma-autoa, kun edeltävänä vuonna yllettiin 3 949:ään. Tämä merkitsi näin ollen liki 13 prosentin pudotusta.
Raskaan eli yli 16-tonnisten luokassa vähenemä oli kuitenkin pienempi, 6,6 prosenttia; edeltävän vuoden 2 892 rekisteröinnistä laskeuduttiin tasalukemaan 2 700. Tätä voidaan pitää jonkinmoisena torjuntavoittona, sillä vuodenvaihteessa 2023–2024 autoala ennusteli vuoden 2024 osalle vain noin 2 200 raskaan kuorma-auton menekkiä.
Samalla yli 16-tonnisten lukemat paljastavat, että isommat kuorma-autokaupan alamäet koettiin näin ollen kevyemmissä luokissa. Tilastot kertovat, että 3,5–5,99 tonnin luokassa tultiin 862:sta alaspäin 576 rekisteröintiin, mikä tarkoitti 33,2 prosentin romahdusta. Keskiraskaissa 6,0–15,99-tonnisissa vähenemä oli lukumääräisesti maltillisempi, 195 rekisteröinnistä 168 rekisteröintiin – prosentuaalisesti vajaat 14 prosenttia.
Ylivoimainen ykkönen.
Kokonaismassaltaan yli 16 tonnin kuorma-autojen merkkikohtainen vääntö jatkoi aiemmilta vuosilta tutuilla linjoilla: Mercedes-Benz on kolmas ja kärkipaikasta kilvoittelevat ruotsalaismerkit. Tällä kertaa ykköseksi nousi Scania, ja selkein lukemin. Rekisteröintejä sille kirjattiin kokonaista 1 128, mikä merkitsi tomeraa lähes 42 prosentin markkinaosuutta. Vastavuoroisesti Volvon edeltävän vuoden noin 41 prosentin markkinaosuus laski 33,4 prosenttiin ja rekisteröintimäärä 902 autoon.
Muiden kärkipään merkkien järjestys säilyi identtisenä vuoteen 2023 verrattaessa kuten oheisesta taulukosta käy ilmi. Huomionarvoista on, että Scania oli itse asiassa ainoa merkki, joka kasvatti markkinaosuuttaan viime vuonna raskaissa kuorma-autoissa. Kärkikolmikon painoarvoa puolestaan kuvaa, että sijoilla 4.–8. olevien merkkien yhteenlaskettu markkinaosuus oli vain 9,5 prosenttia.
Enemmän kaasua.
Viime vuonna ensirekisteröityjen kuorma-autojen käyttövoimien suhteen merkittävin suhteellinen muutos tapahtui kaasukuorma-autoissa, hankintatukien siivittämänä. Niitä kilvitettiin 183, mikä merkitsi noin 87 prosentin kasvua edeltävän vuoden 98 kaasukuorma-autosta.
Sähkökuorma-autojen kasvu oli sekin liki 66 prosenttia, mutta lukumääräisesti nousua oli maltillisesti 38:sta 63:een. Bensiinikuorma-autoja kilvitettiin 72 edeltävän vuoden sadan sijaan, mikä kertoo lähinnä lavapakettiautoperustaisten kevytkuorma-autojen vähentyneestä menekistä.
Kuorma-autojen käyttövoimien valtiaana jatkoi diesel, sillä 3 440 ensirekisteröidystä kuorma-autosta 3 116 liikkui dieselpolttoaineella.
Yli 16-tonnisten kuorma-autojen ensirekisteröinnit Suomessa | ||||||
2024 | 2023 | |||||
Sijoitus | Rekisteröinnit | Markkinaosuus % | Sijoitus | Rekisteröinnit | Markkinaosuus % | |
1. Scania | 1 128 | 41,8 | 2. | 909 | 31,4 | |
2. Volvo | 902 | 33,4 | 1. | 1 182 | 40,9 | |
3. Mercedes-Benz | 408 | 15,1 | 3. | 480 | 16,6 | |
4. DAF | 85 | 3,1 | 4. | 107 | 3,7 | |
5. MAN | 54 | 2,0 | 5. | 66 | 2,3 | |
6. Renault Trucks | 42 | 1,6 | 6. | 56 | 1,9 | |
7. Sisu | 41 | 1,5 | 7. | 44 | 1,5 | |
8. Iveco | 34 | 1,3 | 8. | 41 | 1,4 |