Väylävirasto on selvittänyt tieverkon mahdollisen sähköistyksen toteutustapoja, kustannuksia ja vaikutuksia. Sen mukaan sähköistäminen vähentäisi liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä ja tämä liittyisi siten kiinteästi valtion ilmastotavoitteisiin: Suomi haluaa puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä, saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä ja nollata liikenteen päästöt kokonaan vuoteen 2045 mennessä.
Väylä jakaa arvion, että merkittävä osa kevyestä ajoneuvoliikenteestä sähköistyy vuoteen 2030 mennessä, mutta raskaan liikenteen osalta fossiiliselle dieselille tarvitaan 2030-luvun aikana vähäpäästöinen vaihtoehto. Ja yksi vaihtoehto voisi olla juurikin tieverkon sähköistys.
”Akkuteknologian kehitys mahdollistaa kevyen ajoneuvoliikenteen sähköistymisen. Raskas kalusto puolestaan kuluttaa enemmän energiaa, minkä vuoksi akut eivät ole realistinen ratkaisu etenkään pitkämatkaisessa raskaassa liikenteessä”, kertoo apulaisjohtaja Tapio Ojanen Väylävirastosta.
Vilkasliikenteisillä teillä – esimerkiksi valtatie 3:lla välillä Helsinki–Tampere – sähköistäminen voisi Väyläviraston näkemyksen mukaan kannattaa taloudellisesti, mikäli kilometrikohtaiset investointikustannukset pysyisivät matalina ja riittävän iso osuus liikenteestä sähköistettäisiin.
”Koko pääväyläverkon sähköistäminen ei kuitenkaan liene realistista, sillä vähäliikenteisillä teillä ilmastovaikutukset jäisivät vähäisiksi kustannuksiin nähden”, Ojanen sanoo.
Sähköistämisen nähtäisiin kannattavan niillä tieosuuksilla, joilla kasvihuonekaasupäästöt vähenisivät merkittävästi suhteessa väylänpidon kokonaiskustannuksiin. Suomen sääolosuhteisiin sopivinta sähköistysteknologiaa pitäisi kuitenkin vielä etsiä, ja valinnassa täytyisi huomioida esimerkiksi maamme lumiset talvet.
Tieverkkoa voidaan sähköistää ajojohdinten, tienpintaan upotettujen kiskojen tai tienpinnan alle sijoitettavien induktiokäämien avulla. Sähköistetyllä runkoverkolla voisi liikkua suurimman osan matkasta; ajoneuvo pystyisi vision mukaan käyttämään akkua tai polttomoottoria, joten matkaa voisi taittaa myös sähköistetyn tieverkon ulkopuolella.
Sähköistämisen haasteina nähdään esimerkiksi latauksen hitaus, julkisten latauspisteiden vähyys sekä pitkäaikainen sitoutuminen kehittyvään teknologiaan. Latausinfran rakentaminen ja akkujen kierrätys vaativat luonnollisesti rahaa, ja sähköistetty liikenne on polttomoottoriliikennettä alttiimpi laajoille häiriöille. Sähköistyksen lisäksi esimerkiksi biopolttoaineet ja synteettiset uusiutuvat polttoaineet ovat tulevaisuuden vaihtoehtoja.
Sähköteiden toteutus edellyttäisi Väylän mukaan paitsi useiden toimijoiden – valtion ohella esimerkiksi ajoneuvojen valmistajien ja logistiikkayhtiöiden – yhteistyötä myös mittavia investointeja. Yhteistyötä voitaisiin tehdä esimerkiksi Saksan ja Ruotsin kanssa.
Väylävirasto peräänkuuluttaa tieverkon sähköistämistä varten pilotteja ja kokemuksien keräämistä. Tieosuuksien liikennemäärät tulisi tietää etukäteen, ja tämän vuoksi pilottia voisi viraston mukaan suunnata ennemmin vakiintuneille raskaan liikenteen reiteille kuin kevyille ajoneuvoille.
”Sähköistyksen tulevaisuuden ratkaisevat ilmastotavoitteiden kunnianhimoisuus sekä teiden sähköistämisen kannattavuus suhteessa muihin päästöjä vähentäviin keinoihin”, summaa Ojanen.
